, ,
Published by:

2001 Issue 3

Outoja rinnastuksia ja kontrasteja: Race to the Finnish Lontoossa

Suomalaiset tuntuvat nauttivan omituisista rinnastuksista … [in Finnish!]


[You can find an English translation of this article here.]

Suomalaiset tuntuvat nauttivan omituisista rinnastuksista. Kenen mieleen esimerkiksi tulisi yhdistää Suomi Espanjaan? Ehkä rinnastus ei kuitenkaan ole täysin outoa. Viimevuotinen espanjalainen taide-elokuva The Lovers of the Arctic Circle sijoittui Espanjaan ja Suomeen. Tarina kertoi rakastavaisista, jotka eivät koskaan kohdanneet. Jyrki Karttusen kaksi teosta Lontoon Race to the Finnish -tapahtumassa herättivät mielikuvia molemmista maista – ja saman tunteen yhteyden puutteesta.

Digital Duende (1998), Karttusen ja Teemu Kyytisen duetto, liikehtii kohti flamencoa – sormet naksuttavat kuvitteellisia kastanjetteja, kädet kiertyvät yläruumiin ympärille – mutta liikkeen sävy on epäröivä ja nykivä, se synnyttää tunteen vangitusta energiasta ja kahlitusta mielestä.

Myös Mr & Mrs Betlehemissä on kontrasti tanssijoiden jäykkien liikkeiden ja espanjalaisen musiikin vapaana virtaavan intohimon välillä. Nyt lavalla on miesten lisäksi kolme naista. Musiikki vaihtelee flamencosta klassiseen kitaramusiikkiin ja hymyilyttävän melodramaattiseen boleroon. Vaikka molemmissa teoksissa on epätavallista huumoria, jää voimakkaimmaksi vaikutelmaksi saavuttamaton fyysisyys ja tukahdutetut tunteet.

Myös Kenneth Kvarnströmin Splitvisionissa on tiettyä epäyhtenäisyyttä, joka syntyy liikekerrostumien, tekstin, kuvan ja videon vastakkainasettelusta. Näitä elementtejä ei yhdistä mikään selvä logiikka, mutta kuten tekstissä sanotaan “tämä on … ei tuo”.

Liike itsessään on yhtenäistä ja hyvin rakennettua. Kvarnström järjetää materiaalinsa – virtaavan, lyyrisen, mutta kohtuullisen voimia vaativan liikkeen- sarjaksi episodeja, joita yhdistävät temaattiset tanssilauseet ja lempeät eleet. Koska Kvarnström varta vasten pyysi meitä valitsemaan, minne katsomme, tuntui mukavammalta seurata tanssijoita kuin kirjoitettuja tekstejä tai visioita, jotka vaikuttivat tarpeettomalta roinalta.

Liikkeen mielihyvä

Tommi Kitin Still Life for Four Dancers on pieni helmi, monessa mielessä nähdyistä teoksista yksinkertaisin. Se alkaa hiljaisuudesta ja pimeydestä, ja kun valot syttyvät, näemme pehmeästi keinahtelevat tanssijat. Vaikka teos rakentuu melko vähäisestä määrästä erilaisia liikesarjoja, onnistuu Kitti taitavasti muuntelemaan ja levittämään niitä niin, että ne ilmenevät aina uudestaan tuoreina. Tanssijat liikkuvat taiten ja pidättyvinä huolellisesti muodostetuissa ryhmissä, poistuvat ja palaavat näyttämölle. Musiikin lempeä sovitus vaihtelee bassoviulun pehmeästä näppäilystä lempeän melankoliseen harmonikkaan.

Teoksen kieli on kirkasta ja asiallista, sen rakenne on hyvin suunniteltu samalla kun sen liikelaatu synnyttää fyysistä mielihyvää. Liike on virtaavaa, pakotonta ja usein lähellä lattiaa. Mukana on myös vihjeitä sisäisestä tunne-elämästä, mutta ilman avointa dramatiikkaa. Näin sommittelun nyanssit pääsevät loistamaan: pieniä, intiimejä eleitä, yksinäisyyden hetkiä, hiljaisuuden välisoittoja. Kitillä on harvinainen kyky luoda vähästä paljon, kyky antaa kehon puhua ilman turvautumista dramaattisiin ilmaisuihin ja kyky tehdä hiljaisuudesta, liikkumattomuudesta ja poissaolosta yhtä voimallisen ilmaisevia kuin äänestä, liikkeestä ja läsnäolosta. Vaikka onkin abstrakti ja ei-esittävä, Still Life tuntuu yhtä lämpimältä ja pehmeältä kuin sydämenlyönnit.

Vastakohtana Kitin teokselle näyttäytyi Susanna Leinosen samassa illassa esitetty trio kolmelle naiselle, No One Just Your Friend. Teos rakentuu särmikkäästä liikkeestä, esiintyöntyvistä lantioista ja irallisista jäsenistä. Aluksi lavalla on kaksi naista, sitten teos laajenee kolmen naisen väliseksi kanssakäymiseksi. Narratiivisesti teosta voi lukea tarinana kilpailijoista, epävakaasta allianssista ja puoliksi piilotetusta erotiikasta. Loppupuolella teoksen dramaa kuljettaa kuitenkin vähemmän tanssi kuin musiikki, jyskyttävän vaativa kappale, jonka taajuus ja volyymi kohosivat asteittain kuten eräänlaisessa rock-bolerossa.

Pienen ihmisen kuvat

Ja lopulta tuli Tero Saarisen Company Toothpick ja kiinnostava ohjelma, joka esitteli Saarisen erottuvan ja persoonallisen tyylin. Could you take some of My Weight? on duetto Saariselle ja Yuval Pickille. Pickin tanssissa huomio kiinnittyy erityisesti linjojen selkeyteen ja joustavaan virtaavuuteen.

Näyttämön yläpuolelle on asetettu suuria, pahvisia istuvien pariskuntien figuureita. Ne ovat erillään ja elottomia, kun taas miesten radat risteävät ja kiertävät kehää. Miehet ajavat toisiaan takaa kauniisti koreografioidussa ikiliikkujassa. Se toi mieleeni radoillaan kiertävät planeetat, jotka lähestyvät toisiaan ja loittonevat taas painovoiman vaikutuksesta.

Baletin linjojen yhdistäminen virtaaviin liikkeisiin, jotka eivät koskaan saavuta ääripistettään, ja omituisiin liikkeisiin (käsien räpyttelyä, hyppyjä nilkat koukussa) korostuu erityisesti seuraavassa teoksessa. Kolmen miehen Westward Ho! sytyttää hitaasti, mutta toisinaan koomisen, toisinaan pateettisen kömpelössä liikekielessään se lopulta näyttäytyy terävänä kuvana epätäydellisestä ihmisyydestä.

Maailman ensi-ilta Petrushka on myös kolmen epätäydellisen hahmon trio liikuttavan rakkaustarinan, kilpailun ja menetyksen pyörteissä. Stravinskin sävellys on ylättäen sovitettu kahdelle hanurille.Teos on puvustettu älykkäästi ja lavastettu vaikuttavasti. Petrushkakin sytyttää katsojan hitaasti, mutta päättyy vahvaan näkemykseen: Pehmeä lumisade eristää lopulta Petrushkan(Saarinen itse) Ballerinasta ja Maurista, jotka häipyvät kaukaisuuteen.

Koko rakkaus- ja mustasukkaisuusdraama näyttää näin yksinäisen Petrushkan unelta; ja lopussa Petrushka itse makaa maassa kuin eloton nukke samalla kun koomisiin kaapuihin puetut hanuristit kulkevat hitaasti näyttämön yli musiikin hiipuessa korvissamme. Katsojat jätetään sen katkeransuloisen vaikutelman valtaan, että ei ainoastaan koko draama vaan myös Petrushkan olemassaolo on ollut häipyvä harhakuva, jonka ovat mananneet esiin Starvinskin tinkimättömät sävelet.